Suomen laki sanoo tällä hetkellä, että uhkapelejä maassamme saa mainostaa ainoastaan Veikkaus, joka viettää viimeistä vuottaan monopoliasemassa ennen suuria tulossa olevia muutoksia. Markkinoiden avaamisen myötä katukuvassa ja TV-ruudulla tullaan näkemään paljon mainoksia myös ulkomaalaisilta peliyhtiöiltä, jotka ovat hankkineet Suomen lisenssin.
Tässä artikkelissa käymme lyhyesti läpi nykytilannetta sekä uuden mullistavan uhkapelilain tuomia muutoksia, joten jatka lukemista, mikäli olet kiinnostunut asiasta.
Tällä hetkellä vain Veikkauksella on oikeus mainontaan
Nykytilanteessa palveluidensa mainostamiseen on oikeus vain kotimaisella Veikkauksella. Tämän takia Suomen katukuvassa tai kotimaisilla TV-kanavilla ei näy minkään muun peliyhtiön mainoksia. Ulkomaalaisilla kanavilla näihin on saattanut tosin joskus törmätä, sillä niitä pyörittäneet yhtiöt ovat välillä kokeilleet niin sanotusti “kepillä jäätä”, minkä jälkeen sanomista on yleensä tullut.
Ulkomaalaisten peliyhtiöiden mainoksiin törmää silti helposti netissä, sillä monet sivustoja pyörittävät tahot eivät ole rekisteröityneet Suomeen ja mainosten kohdalla liikutaan usein niin sanotulla “harmaalla alueella”, eli palveluita ei suoraan markkinoida Suomessa asuville pelaajille. Mainostamista on myös tapahtunut muutamien somevaikuttajien toimesta, mutta tästä on helposti lätkäisty isot sakot rangaistukseksi.
Veikkauksen mainontaan on totuttu monessa eri muodossa. Parhaiten näkyvyyttä monopoliyhtiö on hankkinut TV- ja katumainoksillaan sekä urheilun kautta. Lait ovat kuitenkin jo ennestään tiukentuneet, mikä johti poliisihallituksen Veikkaukselle langettamaan uhkasakkoon, kun mainoksia oli näytetty alaikäisille suunnattujen TV-ohjelmien tauoilla. Vielä ei ole täysin tiedossa, mitä kaikkea uudistettu uhkapelilaki tulee pitämään sisällään, mutta mainonnalle tullaan varmasti asettamaan entistä tiukempia eettisiä rajoitteita.
Uusi lakimuutos avaa pelin markkinoinnille
Tällä hetkellä ulkomaalaisten nettikasinoiden hehkutukseen törmää lähinnä affisaiteilla, joiden ylläpitäjät ovat enimmäkseen rekisteröityneet johonkin toiseen EU-maahan, kuten Viroon tai Maltalle. Sisältöä on saatavilla paljon suomenkielisenä, mutta mainostus ei kuitenkaan kohdistu kiistattomasti suoraan kotimaisille markkinoille.
Pian on luvassa kuitenkin suuria muutoksia, sillä uuden uhkapelilain myötä esitellään Suomen oma pelilisenssi, joka on myös ulkomaalaisten operaattoreiden haettavissa. Jokainen kotimaisen lisenssin hankkiva luotettava nettikasino saa oikeuden mainostaa palveluitaan ja tuotteitaan eri kanavien kautta, kunhan ne vain noudattavat markkinointiin liittyviä tiukkoja säädöksiä.
Mainonnalle tullaan mitä todennäköisemmin asettamaan hyvin yksityiskohtaisia ehtoja, kuten myös Ruotsissa aikoinaan tapahtui samankaltaisen uhkapelilakimuutoksen myötä. Ruotsin uhkapelilaki kieltää muun muassa alaikäisille kohdistuvan markkinoinnin, harhaanjohtavan tiedon jakamisen, liian houkuttelevien bonusten mainostamisen, ja uhkapelien esittelemisen positiivisessa valossa käyttämällä hyväksi esimerkiksi julkisuuden henkilöitä.
Media tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia
Kaikki tietävät varmasti muutaman Veikkauksen mainoslauseen, sillä näiltä ei yksinkertaisesti voi välttyä Suomen tämänhetkisessä mediatarjonnassa. Mainonnan myötä Veikkauksesta on ikään kuin tehty koko kansan tuote, ja uhkapelaaminen on näytetty erittäin positiivisessa valossa. Tuttu slogan “Suomalainen voittaa aina” esimerkiksi viittaa siihen, että pelaajien uhkapeleihin häviämät rahat menevät hyviin tarkoituksiin, mikä on vähintäänkin kyseenalaista toimintaa.
Uhkapelilakimuutoksen myötä mainospuoli lakkaa olemasta Veikkauksen temmellyskenttä, ja myös heidän mainoksiaan tulevat koskemaan samat eettiset rajoitteet kuin ulkomaalaisia pelifirmojakin. Uuden lain tullessa voimaan kaikki Suomen lisenssin hankkineet uhkapelioperaattorit voivat ostaa mainostilaa TV- ja radiokanavilta, joten koko kuvio tulee muuttumaan huomattavasti monipuolisemmaksi.
Pelifirmojen markkinointiosastojen välisestä kilpailusta on tulossa kovaa, ja Veikkauksella koittaa haastavat ajat hallita markkinoita myös median saralla. On myös mahdollista, että jotkut suuremmat ulkomaalaiset pelifirmat ovat ainakin alussa valmiita pulittamaan mainostilasta Veikkausta suurempia summia, jolloin ne saavat tietysti myös enemmän näkyvyyttä.
Urheilu on uhkapelimarkkinoinnin kultakaivos
Yksi uhkapelimarkkinoiden avaamisesta eniten hyötyvimmistä tahoista on huippu-urheilu. Tällä hetkellä tapahtumia, joukkueita ja pelipaikkoja saa sponsoroida ainoastaan Veikkaus, mutta lakimuutoksen myötä peli avautuu myös kaikille muille Suomen lisenssin hankkineille nettikasinoille ja vedonlyöntioperaattoreille.
Tästä hyötyvät erityisesti rahoitusvaikeuksista kärsineet yksittäiset urheilijat ja urheiluseurat, sillä monet ulkomaalaiset pelifirmat ovat varmasti valmiita hankkimaan positiivista näkyvyyttä sponsoroinnin kautta. On myös erittäin todennäköistä, että ulkomaalaiset yhtiöt lähtevät sponsoroimaan suosittuja urheilusarjoja ja tapahtumia, sillä tällä tavalla varsinkin vedonlyöntiin keskittyvät yritykset saavat helposti tavoitettua kohdeyleisönsä.
Suurimmat ulkomaalaiset operaattorit tulevat varmasti myös sijoittamaan urheilun saralle merkittäviä summia rahaa, joten parhaassa tapauksessa uhkapelimarkkinoiden avaaminen vaikuttaa positiivisesti kotimaisen urheilun tasoon ja auttaa parantamaan esimerkiksi nykyään kehnoa olympiamenestystä.