Marraskuussa 2000 Imatralla tapahtunut henkirikos järkytti koko Suomea. Vasta 15-vuotias Otto Martikainen surmasi 14-vuotiaan Eveliina Lappalaisen, ja rikoksesta alkoi vuosia kestänyt oikeusprosessi, joka nousi otsikoihin ympäri maan. Tapaus oli poikkeuksellinen paitsi tekijän nuoren iän vuoksi myös siksi, että oikeusasteet tulkitsivat rikoksen eri tavoin. Keskustelua käytiin laajasti siitä, oliko teko tappo vai murha ja miten nuorena henkilönä tehdyt rikokset tulisi rangaistusten osalta arvioida.
Tapahtumat Imatralla
Tiistai-iltana 14. marraskuuta 2000 Eveliina Lappalainen oli palaamassa tanssitunniltaan kotiin. Pyörätiellä hän kohtasi Otto Martikaisen, ja tilanne eteni nopeasti väkivaltaiseen yhteenottoon. Eveliina joutui pahoinpitelyn kohteeksi ja menehtyi lopulta tukehtumalla ojan mutaiseen veteen. Kuolemansyy oli selvä, mutta teon motiivi jäi epäselväksi. Juuri tämä epävarmuus johti myöhemmin siihen, että eri oikeusasteet tulkitsivat rikoksen luonteen eri tavoin.
Esitutkinta ja pidätys
Poliisi teki useita kuukausia kestäneen esitutkinnan, jonka aikana Martikainen antoi erilaisia kertomuksia tapahtumien kulusta. Hänet pidätettiin vasta vuonna 2002, lähes kaksi vuotta teon jälkeen. Mielentilatutkimus osoitti, että hän oli tekohetkellä täydessä ymmärryksessä, joten syyntakeettomuus ei tullut kyseeseen. Tämä tarkoitti sitä, että rikosoikeudellinen vastuu oli selvä, vaikka tekijä olikin alaikäinen.
Käräjäoikeuden ratkaisu
Kesäkuussa 2002 Imatran käräjäoikeus antoi asiassa ensimmäisen tuomion. Martikainen tuomittiin taposta nuorena henkilönä ja rangaistukseksi määrättiin seitsemän vuotta vankeutta. Käräjäoikeus katsoi teon tahalliseksi, mutta ei niin suunnitelmalliseksi tai poikkeuksellisen julmaksi, että se olisi täyttänyt murhan tunnusmerkistöä.
Hovioikeuden kovennettu tuomio
Kouvolan hovioikeus tarkasteli tapausta joulukuussa 2002 ja päätyi toisenlaiseen johtopäätökseen. Sen mukaan teko oli ollut määrätietoinen ja alusta alkaen harkittu, minkä vuoksi kyseessä oli murha nuorena henkilönä. Rangaistus koveni yhdeksään vuoteen vankeutta. Hovioikeuden linja herätti laajaa huomiota mediassa ja synnytti keskustelua siitä, pitäisikö alaikäisten tekemistä henkirikoksista antaa selvästi kovempia rangaistuksia.
Korkeimman oikeuden lopullinen ratkaisu
Korkein oikeus myönsi asiassa valitusluvan ja antoi kesäkuussa 2004 lopullisen ratkaisunsa. Sen mukaan teko ei ollut vakaasti harkittu eikä erityisen raaka tai julma rikoslain tarkoittamalla tavalla. Näin ollen murhan tunnusmerkistö ei täyttynyt. Tuomio palautui käräjäoikeuden alkuperäiseen ratkaisuun, eli Martikainen todettiin syylliseksi tappoon nuorena henkilönä ja rangaistukseksi jäi seitsemän vuotta vankeutta.
Miksi rikosnimike vaihteli?
Suomessa tappo ja murha eroavat toisistaan erityisten tunnusmerkistöjen perusteella. Tappo tarkoittaa tahallista hengenriistoa ilman korottavia seikkoja, kun taas murha edellyttää esimerkiksi vakaata harkintaa tai erityistä raakuutta. Oikeusasteiden erilaiset arviot perustuivat juuri näiden tunnusmerkistöjen tulkintaan. Käräjäoikeus ja korkein oikeus näkivät teon impulsiivisena, kun taas hovioikeus piti sitä määrätietoisena ja harkittuna.
Julkinen keskustelu ja vaikutukset
Imatran henkirikos herätti laajaa keskustelua Suomessa. Monet pohtivat, kuinka nuorten tekemät rikokset pitäisi oikeudessa arvioida ja miten tuomioiden tulisi vastata tekojen vakavuutta. Tapaus nosti esiin myös kysymyksen oikeusasteiden johdonmukaisuudesta, sillä eri tuomioistuimet päätyivät keskenään hyvin erilaisiin tuloksiin. Korkeimman oikeuden päätös muodosti lopulta linjauksen siitä, milloin henkirikos katsotaan tapoksi ja milloin murhaksi.
Yhteenveto
Otto Martikaisen rikos nousi aikakirjoihin paitsi surullisena tapahtumana myös merkittävänä oikeustapauksena, joka havainnollisti, kuinka tarkasti tappo ja murha erotetaan toisistaan suomalaisessa rikosoikeudessa. Eveliina Lappalaisen kohtalo Imatralla järkytti koko kansaa ja herätti vilkasta keskustelua nuorten tekemien henkirikosten seuraamuksista, rangaistusten mittaamisesta sekä oikeuslaitoksen kyvystä käsitellä harvinaisia ja järkyttäviä tilanteita. Korkein oikeus päätyi lopulta siihen, että kyse oli taposta eikä murhasta, ja näin lopullinen rangaistus vahvistettiin seitsemäksi vuodeksi vankeutta.
