Markus Östermanin nimi liittyy yhteen Suomen rikoshistorian puhutuimmista tapauksista – Heinojen murhiin, jotka tapahtuivat Lopella vuonna 2001. Tapaus järkytti koko maata, ei ainoastaan rikoksen julmuuden, vaan myös tekijöiden nuoren iän ja suunnitelmallisuuden vuoksi. Julkinen keskustelu elinkautisen luonteesta, rikosoikeudellisesta vastuusta ja ehdonalaisuudesta sai uutta pontta juuri tämän tapauksen myötä.
Tässä artikkelissa käydään läpi yksityiskohtaisesti Markus Östermanin roolia tapahtumissa, rikoksen taustaa ja kulkua, poliisitutkintaa, oikeudenkäyntejä, tuomioita sekä hänen myöhempää vapautumistaan ehdonalaiseen.
Tapahtumien tausta
Elokuun lopussa 2001 Lopella sijaitsevalla mökillä tapahtui murha, joka on myöhemmin tunnettu Heinojen murhina. Uhriksi joutuivat Martti ja Elise Heino, jotka houkuteltiin paikalle liiketoimintojen varjolla. Tekijöitä oli neljä, kaikki nuoria miehiä Espoosta. Heistä vanhin oli 19-vuotias Markus Österman, jota oikeus piti rikoksen pääsuunnittelijana ja alullepanijana.
Teko sai alkunsa kiistasta matkapuhelinkaupoista. Tuohon aikaan matkapuhelimet olivat arvokkaita, ja niiden ympärillä käytiin vilkasta harmaata kauppaa. Östermanin ja muiden syytettyjen tarkoituksena oli anastaa puhelimia ja hyötyä taloudellisesti. Tämä näennäisesti ”pieni” rikollinen tavoite paisui kuitenkin täydeksi murhasuunnitelmaksi, joka toteutettiin kylmäverisesti.
Rikoksen kulku
Heinot houkuteltiin mökille sillä verukkeella, että tapaaminen liittyisi liiketoimiin. Kun pariskunta saapui paikalle, yksi tekijöistä ampui pienoiskiväärillä. Heinot eivät kuolleet heti, vaan heidät kuljetettiin pois paikalta ja surmattiin myöhemmin lopullisesti. Ruumiit yritettiin hävittää viemällä ne Espoon edustalle mereen, mutta laaja poliisioperaatio löysi ne.
Tapauksen yksityiskohdat ovat jääneet suomalaisten mieleen erityisesti siksi, että se oli poikkeuksellisen suunnitelmallinen teko nuorilta tekijöiltä. Kyseessä ei ollut hetken mielijohde tai päihtymyksen sumentama väkivalta, vaan harkittu teko, jossa uhrien kohtalo oli päätetty ennalta.
Poliisitutkinta
Poliisin työ oli nopeaa ja tehokasta. Jo rikoksen alkuvaiheessa saatiin viitteitä tekijöiden henkilöllisyydestä. Puhelut, silminnäkijähavainnot ja tekninen tutkinta johdattivat viranomaiset nopeasti epäiltyjen jäljille.
Tutkinnassa nousi esiin se, että tekoon osallistuneet nuoret olivat valmistelleet murhaa etukäteen. He olivat hankkineet aseen ja tehneet yksityiskohtaisia suunnitelmia siitä, kuinka Heinot surmattaisiin ja heidän omaisuutensa otettaisiin haltuun. Tämä vahvisti syyttäjän näkemystä siitä, että kyseessä oli tahallisesti ja harkiten tehty murha.
Käräjäoikeuden ratkaisu
Kesäkuussa 2002 Riihimäen käräjäoikeus antoi tuomionsa. Markus Österman tuomittiin elinkautiseen vankeuteen kahdesta murhasta. Käräjäoikeus totesi hänet rikoksen pääsuunnittelijaksi ja alullepanijaksi.
Muut kolme tekijää, jotka olivat tekohetkellä alaikäisiä, saivat pitkät määräaikaiset vankeustuomiot – 12–13 vuotta. Käräjäoikeuden mukaan teko oli poikkeuksellisen törkeä ja julma, ja nuoresta iästä huolimatta tekijöiden katsottiin olleen täydessä ymmärryksessä ja vastuussa teoistaan.
Hovioikeuden käsittely
Tapaus eteni myöhemmin Kouvolan hovioikeuteen, jossa tekijät yrittivät lieventää tuomioitaan. Puolustuksen mukaan tekojen luonne ei täyttänyt murhan tunnusmerkistöä, vaan kyse olisi voinut olla tappoista. Hovioikeus kuitenkin vahvisti käräjäoikeuden johtopäätökset: murhat olivat harkittuja ja suunnitelmallisia. Näin ollen Markus Östermanin elinkautinen sekä muiden pitkät tuomiot pysyivät ennallaan.
Ehdonalainen ja vapautuminen
Suomessa elinkautiseen vankeuteen tuomitut voivat hakea ehdonalaista vapauttamista, kun vankeutta on istuttu riittävästi. Markus Östermanin kohdalla Helsingin hovioikeus hyväksyi ehdonalaisanomuksen marraskuussa 2012. Päätöksen mukaisesti hän vapautui 30. elokuuta 2013 kolmen vuoden koeajalla.
Päätös herätti julkisuudessa paljon keskustelua. Osa kansalaisista piti vapautumista oikeusjärjestelmän normaalina toimintana, osa taas katsoi, että näin vakavasta rikoksesta ei tulisi vapautua lainkaan.
Tapaus suomalaisessa rikoshistoriassa
Heinojen murhat jäivät suomalaiseen rikoshistoriaan erityisen raskaana esimerkkinä nuorten tekemästä, harkitusta väkivallasta. Tapausta on käsitelty useissa dokumenteissa, kuten Ylen Elävässä arkistossa ja sarjassa Rikostarinoita Suomesta.
Median antama nimitys ”kännykkämurhat” kuvasi hyvin ajan henkeä – 2000-luvun alussa matkapuhelimet olivat statussymboleita ja niiden ympärille rakentui jopa rikollista toimintaa. Nimitys jäi elämään osaksi tapausta ja kertoo paljon siitä, kuinka murhat koettiin yhteiskunnassa.
Yhteenveto
Markus Östermanin rooli Heinojen murhissa teki hänestä yhden Suomen rikoshistorian tunnetuimmista rikoksentekijöistä. Vuonna 2002 langetettu elinkautinen, hovioikeuden vahvistama päätös sekä myöhempi ehdonalainen vapautuminen muodostavat kokonaisuuden, joka herättää edelleen keskustelua oikeudenmukaisuudesta ja rangaistusten riittävyydestä.
Tapaus on esimerkki siitä, miten yksittäinen rikos voi vaikuttaa laajasti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se nosti esiin kysymyksiä nuorten rikosoikeudellisesta vastuusta, elinkautisten luonteesta ja oikeusjärjestelmän kyvystä tasapainoilla rangaistuksen, kuntoutuksen ja yhteiskunnan turvallisuuden välillä.
